Lypsäjä

Tämä tarina, jonka nyt teille kerron, tapahtui kultaisella 70-luvulla. Olin köyhän yksinhuoltajaäidin 18-vuotias poika, kun jouduin lähtemään maataloon rengiksi. Pienehkössä talossa, johon menin, oli muutama lehmä ja vähän muuta karjaa. Talon Armas-isäntä oli teurastajana lähikaupungin teurastamossa, joten minut palkattiin Tyyne-emännän avuksi lapsettomaan taloon.

Syksyisenä päivänä sitten astelin verkkaripuvussani taloon. Pirtissä oli paikalla vain emäntä, joka olikin uhkea ilmestys. Hänellä oli pikimustat kiharat hiukset ja punaiset posket, mutta ennen kaikkea hän oli isokokoinen ja rehevärintainen. Hänellä oli yllään kirkkaansininen nailoninen työtakki ja punainen muoviesillina, joka oikein korosti hänen suuria rintojaan. Emäntä oli noin 40-vuotias ja muistelin katselleen ihaillen hänen rehevyyttään jo silloin muinoin, kun hän oli lähikaupassa myyjänä.

Hetken juteltuamme lähdimme navettaan, sillä lypsyaika oli käsillä. Karjakeittiön nauloissa roikkui erilaisia haalareita ja työtakkeja. Emäntä otti naulasta ruskean kokohaalarin, antoi sen minulle ja käski vaihtaa päälle. Katselin ympärilleni etsien paikkaa, missä voisin riisua omat vaatteeni ja vaihtaa haalarit ylle. Kun emäntä huomasi, että kainostelin tilannetta, hän sanoi, että riisu siinä vaan, olen minä ennenkin miehiä nähnyt.

Itse hän mitään ujostelematta avasi työtakkinsa napit, jolloin havaitsin, ettei hänellä ollut takin alla kuin mustat alushousut. Isot rinnat velloivat, kun hän otti takin päältään, ja vielä ikään kuin ohimennen hän kohotteli rintojaan käsilään. Minäkin riisuin itseni jättäen vain kalsarit ylleni. Emäntä kietaisi sinisen navettatakin päälleen ja nuivin päähänsä. Katselin sivusilmällä miten hän asetteli isot tissinsä takin alle. Jalkaansa hän veti pitkävartiset kumisaappaat.

Tultuaan valmiiksi emäntä käänyi katsomaan kädet lanteillaan pukeutumistani ja aikansa sitä katsottuaan hän totesi, että kyllä vaateet miehen tekee. Puettuani haaarit ylleni tunsin itseni tosi miehekkääksi, sillä olin ensimmäistä keraa eläissäni haalarit päällä. Eikä tsetuntoani ainakaan latistanut se, että emäntä sanoi minulle myös, että miehen kokoinenkin sinä jo olet.

Siitten emäntä istahti karjakeittiön enkille ja kaivoi esille tupakat. Hän arjosi minullekin ja tietenkin otin, illä olin kotona poltellut salaa, nutta nyt saisin sauhutella oikein uvan kanssa. Emäntä iski minulle ilmää ja sanoi, että rengille on aikki sallittua. Istahdin toiselle enkille emäntää vastapäätä ja atseeni osui väkisinkin emännän ntoihin, sillä ne pullottivat navetatakin kaula-aukosta. Hän myös iirteli toisella kädellään tissejänsä takin alla. Tunsin kuinka kullini koveni haalareiden sisällä, kun katselin tätä ehtoista emäntää.

Poltettuamme tupakat astelimme navettaan. Minä ryhdyin paskan luontiin ja emäntä lypsämään. Emäntä pyllisteli lehmän sivulla, kun hän pyyhki lehmän utareita. Pyllistellessään hänen navettatakkinsa helma nousi sekä laski ja mustat pikkuhousut vilahtelivat tukevien reisien välistä. Kullini koveni entisestään, kun katselin emännän touhuja salaa.

Lopulta emäntä istahti lehmän alle jakkaralle ja asetti lypsysangon jalkojensa väliin samalla kun hän nosti navettatakin helmoja ylös paljastaen näin reitensä.

Maito alkoi kohisten suhahdella terässankoon, kun tottuneen lypsäjän kädet vetelivät lehmää utareista. Lehmä huiski emäntää hännällään, jolloin emäntä sanoi minulle, että tulepa pitämään lehmää hännästä. Niin menin lehmän taakse ja otin toisella kädelläni kiinni hännästä samalla kun pidin toista kättäni haalareiden taskussa, jotta olisin saanut peiteltyä kullini seisomisen.

Katseeni taisi välillä nauliutua emännän isoihin tisseihinkin, varsinkin silloin kun hänen toinen tissinsä pullahti takin alta puoliksi esiin. Emäntä lypsi lehmän kuitenkin loppuun eikä välittänyt siitä, että hänen omakin tissinsä oli osittain paljaana.

Noustuaan lehmän alta istumasta hän muljautti tissinsä takaisin navettatakkinsa alle, vilkaisi minuun ja iski silmää. Hän vilkaisi myös pullottavaa haalarin etumustani, tai ainakin minusta tuntui siltä.

Kun lypsy oli tehty, alkoi pikkuvasikoiden juottaminen. Menimme molemmat karsinan reunalle ja annoimme karsinan reunan ylitse vasikoille juoma-astiat. Nojailimme karsinan reunaan ihan vierekkäin, kun emäntä yhtäkkiä otti minua kaulasta kiinni ja pussasi poskelle. Tämän jälkeen hän sanoi taas, että rengille on kaikki sallittua ja iski vielä silmää. Seuraavaksi emäntä kiersi kätensä vyötäisilleni ja asetti kämmenensä sepalukseni päälle kullini kohdalle ja sanoi, että pitäisiköhän tämäkin lypsää, kun tuntuu niin täydeltä.

En saanut sanaakaan suustani, mutta en myöskään yrittänyt päästä pois emännän otteesta, vaan päinvastoin painauduin lähemmäs hänen kylkeään. Emännän käsi hieroi kovettunutta kulliani haalareiden päältä. Määrätietoisesti emäntä työnsi minua karsinan vieressä olevien heinäpaalien päälle. Tunsin miten päässäni kohisi, sillä tuntemus oli sanoinkuvaamaton.

Emäntä ohjasi minut istumaan heinäpaalin päälle ja asettui jalkojeni väliin. Hän pulautti tissinsä navettatakin kaula-aukosta ja työnsi tissinsä kasvoilleni ja hieroi niitä vasten kasvojani. Hänen kätensä avasi sepalukseni napit ja hänen lypsäjän sormensa hakeutuivat kullini ympärille. Hänen kätensä lypsi kulliani nyt kuin lehmän tissiä äsken. Välillä käsi myös hiveli kiveksiäni. Emännän käsi oli iso ja lämmin. Olin haljeta. Makasin selälläni paalien päällä ja kulini sojotti haalarinsepaluksesta kohden navetan kattoa, kun emäntä yllättäen vetäytyi hieman irti minusta.

Sanoin hänelle, että älä lopeta, jolloin hän sanoi minulle, että vastahan tämä alkaa. Katsoessani emäntää huomasin hänen vetävän pikkuhousunsa jalastaan ja avaavan navettatakkinsa kokonaan. Hän sanoi minulle, että katso poika mitä on tarjolla. Ja minä poika katsoin, kun hän nosteli tissejään ja hiukan kyykistyen levitteli jalkojaan, jolloin mustakarvainen pillu paljastui nähtäväkseni.

Sitten hän istahti jalkojeni päälle hajareisin ja veteli molemmin käsin kulliani ja sanoi, että onpas melkoinen seiväs. Tämän jälkeen hän nousi ylöspäin ja istahti samantien päälleni niin, että kullini oikein sujahti hänen märkään pilluunsa. Hänen perseensä tanssi kullini päällä ja hän hoki, että tule, tule, tule.

Puristelin ja vatkasin emännän suuria tissejä, jolloin hänen kurkustaan kuului korahduksia. Tunsin kuinka valtava lataus lähti kullistani ja aallot kulkivat kroppani läpi. Emäntäkin värisi päälläni kuin mandoliininsoittaja. Orgasmimme olivat lähes yhtäaikaisia. Olimme hetken paikallamme ja huohotimme molemmat kuin höyryveturit.

Hengitystemme tasaannuttua emäntä nousi päältäni ja minä jäin makaamaan raukeana paalien päälle kulli ulkona haalareista. Katselin emäntää, kun hän kietaisi takin ympärilleen ja ajattelin, että onpa pakkaus. Emäntä nappasi käteensä lypsinliinan ja kuivasi kullini siihen. Sitten hän pujotti kulini haalareiden sisään, napitti haalarit, suuteli minua ja rutisteli syliinsä ja sanoi, että hommat jatkuvat pirtissä.

Vaihdoimme vaatteet karjakeittiössa, jossa emäntä puki ylleen sinisen nailonisen työtakkinsa, mutta ei laittanut mitään sen alle. Minulle hän antoi puhtaat lappuhaalarit. Hän kertoi pukiessamme, että hänen miehensä ei oikein enää pysty ja minun palkkaamiseni oli hänen ideansa. Samoin hän sanoi rakastavansa naimista navetassa ja yleensäkin työvaatteissa. Lisäksi hän kertoi haalareiden kiihottavan häntä oikein erityisesti ja tämän vuoksi tulisin pitämään heillä aina jonkin aisia haalareita.

Menin emännän perässä pirttiin ja katselin kuinka hänen perseensä pyöri hänen kävellessään edessäni. Tunsin kullini alkavan taas seistä, kun emäntä meni tiskipöydän luokse ja kumartui juomaan suoraan hanasta, jolloin hänen perseensä paljastui ja mustakarvainen vittu repesi paistamaan edessani kuin aurinko. Näystä kiihottuneena menin hänen taakseen ja painoin sormeni hänen vakoonsa. Toisella kädelläni vapautin kullini sepaluksesta.

Nopealla survaisulla työnsin kullini emännän vakoon ja aloin työnnellä. Nyt emäntä alkoi hokea, että hänpä saikin varsinaisen sonnin taloonsa. Työntelin kulliani emännän märässä vaossa hiljalleen ja sanoin, että sonnithan tykkäävät kunnon hiehoista. Emäntä liikutteli takapuoltaan työntöjeni tahdissa ja availi samalla työtakkiansa. Pian siirsin käteni hänen tisseilleen, jotka heiluivat työntöjen tahdissa.

Aikamme näin nautittuamme emäntä sanoi, että mennään sänkyyn ja niin aloimme liikkua koko ajan naiden kamaria kohden. Minä ohjailin kumarassa kulkevaa emäntää edelläni. Kamarissa emäntä heittäytyi sitten selälleen ja avasi valtavat reitensä. Näin punainen pillun vako odotti märkänä, kun nousin hänen päälleen.

Emäntä huusi ja rynkytti allani, kun painoin häntä oikein kunnolla. Iloinen litinä kuului hänen pillustaan. Laukesin kuin tykin suusta ja valahdin emännän syliin voihkien. Makasimme raukeina jonkin aikaa, kunnes emäntä nousi ja haki pyyheliinan. Taas hän kuivasi kullini ja laittoi sen tottunein liikkein haalareiden sisään. Hän sanoi minulle, että tätä tulet renki saamaan niin paljon kuin haluat.

Olin talossa kaiken kaikkiaan kaksi vuotta. Naimme emännän kanssa satoja kertoja, sillä isäntä oli paljon poissa kotoa, mikä oli meidän onnemme tietenkin. Päivä alkoi panemisella navetassa aamulypsyllä ja jatkui usein päivällä muissa töissä.

Niin paljon emäntää muuten kiihotti haalareissa naiminen, että näppäränä naisena hän teki minulle sinisestä, nailonkankaasta liivihaalarit, joiden vetoketju aukesi alhaaltakin. Naintihaalarit, niin kuin emäntä niitä kutsui. Töissä niitä ei pidetty, vaan ainoastaan naidessa. Haalarit olivat piilossa isännältä, joka ei tiennyt touhuistamme mitään. Täytyy myöntää, että kyllä minuakin emännän työtakit kiihottivat, sillä ne paljastivat paljon, mutta verhosivat myös salaperäisesti.

Emäntä on nykyään leski ja minä puolestani naimisissa, mutta edelleenkin hän silloin tällöin soittaa meille ja pyytää minua pieniin “remontteihin”. Haalarit päälle ja menoksi kohden työtakin helmoja, ajattelen, kun kerron vaimolleni meneväni Tyynelle jotain paikkaa korjaamaan.

Leave a Reply